FI*Peikonpesän




Nimen takaa

Olen Jenni, melkein koko ikäni eläinten parissa kasvanut uuraislainen. Päätyöni teen terveydenhuollossa ja harrastuksekseni puuhailen eläinten parissa. Olen mm. kasvattanut afrikkalaisia kääpiösiilejä vuodesta 2011 (SY Tuhinatarhan) ja riikkejä vuodesta 2018, toiminut Suomen siiliyhdistys ry:n hallituksessa jokusen kauden ja kiertänyt esittelemässä siilejä messuilla, tapahtumissa ja esittelyissä. Lemmikkihistoriani on melko kaikenkarvainen, ja tämän hetkisenä kokoonpanona meillä asuu kahden kissan lisäksi 2 koiraa, siilejä, riikkejä, ankkoja ja vuohia.


Kissojen sielunelämään tutustumiseni alkoi v. 2006 kahden rescue-kissan adoptoimisella ja muutamaa vuotta myöhemmin löytöeläinkodista kotiutui myös keski-ikäinen itämainen lyhytkarva kolli, Peikko. Peikon ylväs olemus ja yliseurallinen luonne saivat rakastumaan 4-kategorian kissoihin lopullisesti. Itämaisesta lk:sta cornish rexiin päädyin tutustuttuani rotuun paremmin pieneläinhoitajan opinnoissani 2000-luvun lopulla. Alkoi haaveilu omasta cornarista ja kymmentä vuotta myöhemmin tilanne alkoi vihdoin sallia haaveen toteutuksen. Näin Bertta saapui meille Puolasta joulukuussa 2020.

Berttahan oli silmissäni alusta asti maailman ihanin ja mielestäni siinä oli potentiaalia vaikka mihin, joten siltä teetettiin pakolliset ja suositellut terveystutkimukset sekä hoidettiin tuontikissan paperiasiat Kissaliittoon. Hain vahvistusta kasvatusajatukselle vielä Kissaliiton kasvattajakurssilta ja objektiivisen mielipiteen Bertasta RUROKin tuplasertinäyttelystä 12/21. Näyttelyistä Bertta sai molemmilta tuomareilta EX1 CAC:n, mutta mikä tärkeintä, se sai kehuja erityisesti suloisesta luonteesta.


Kasvatus

Kasvatuksen pariin minut ajoi rakkaus rotua kohtaan ja halu omalta osaltani työskennellä sen hyväksi. Tässä kasvatus on vuosien varrella osoittautunut itselleni omimmaksi ja palkitsevimmaksi keinoksi, ja Bertan myötä heräsi ajatus laajentaa kasvatuskokemusta myös kissoihin, cornish rexeihin.

Jokainen pentueemme on tarkoin suunniteltu ja päällimmäisenä tavoitteenani on kasvattaa terveitä, rodunomaisia ja hyvän luonteisia cornish rexejä. Siksi käytän kasvatuksessa vain tutkitusti terveitä (mm. FIV ja FeLV neg, sydänultra norm.), kissoja terveistä suvuista niin pitkälle, kuin mahdollista tietää. Luonnetta ja rotumääritelmää unohtamatta. Kasvatukseen käytettävällä kissalla pitää mielestäni olla jotain annettavaa, joten edellisten lisäksi näen tavoitteellisena myös sisäsiitoksen välttämisen ja geenipoolin huomioimisen.

FI*Peikonpesän kissakasvatus toimii toiminimen Moniala Hautamäki tmi (2964664-9) alla.


Kissalan arki

Haluan jokaiselle kissallemme parhaat eväät elämään, joten kissamäärä kotona pidetään pienenä ja kasvatuksessa hyödynnetään sijoituskoteja. Kissamme ovat rakkaita perheenjäseniä osana meidän 5 ihmisestä ja useammasta nelijalkaisesta koostuvaa perhettä. Ulkoilu tapahtuu tarhassa tai valjaissa ja sisällä niillä on käytössään koko talo, josta n. 60 m2 koiravapaata, kissojen valtakuntaa. Näyttelyissä käynnistä kokemusta kerrytetään kissojen ehdoilla.